Tuottavuuden parantaminen on keskeinen ajuri rakentamisen kehittämiselle

Vihreä siirtymä on noussut tärkeään rooliin rakennusalan kehityksessä. Hiilipäästöjen nollaaminen, luonnon monimuotoisuuden ylläpito ja ennallistaminen ovat eittämättä välttämättömiä, lainsäädännönkin ajamia kehityssuuntia. Koko toimialan kehityksen keskeinen ajuri on kuitenkin alan tuottavuuden parantaminen, sillä vain sitä kautta muiden vaatimusten täysimittainen toteuttaminen tulee mahdolliseksi.

Rakentamisen talousyhtälö on mm. materiaali- ja työvoimakustannusten sekä korkojen nousun vuoksi heikentynyt nopeasti ja tuntuvasti. Tämä muutos ei ole vain lyhytaikainen. Siksi sopeutuminen tilanteeseen on välttämätöntä läpi arvoketjun.

Kuten Sitran julkaisema megatrendiraportti suorasanaisesti toteaa, totutut talouden rakenteet rakoilevat. Meneillään on murrosaika, jossa rakentamisessa – kuten muillakin elämänalueilla – täytyy oppia saamaan aikaan paljon enemmän nykyisillä tai vähemmillä voimavaroilla. Tähän voimme alalla parhaiten vastata parantamalla tuottavuutta eli tehokkuutta, jolla käytämme osaamistamme, työvoimaa ja materiaaleja.

Yleisesti toimialan tuottavuus lasketaan tuotetun lisäarvon ja käytettyjen työtuntien osamääränä. Heikko tuottavuus on ollut väitetysti rakennusalan kipupiste aina, mutta on hyvä huomata, että väite alan tuottavuuden kehittymättömyydestä ei täysin pidä paikkaansa. Laskentatavan takia tuottavuuteen keskeisesti vaikuttavat asiat, kuten esivalmistetut komponentit ja moduulit, joita jo paljon työmailla käytetään, eivät näy lisäarvona – eivät toki työtunteinakaan – rakennusalan tuottavuustilastoissa.

Toisaalta rakennushanke ei edelleenkään ole täysin saumattomasti ja virheettömästi toimiva logistinen ketju. Tämän hyvin tiedämme: kehitysvaraa on.

Yhteistyötä täytyy tiivistää

Rakennusalalle on historian aikana kehittynyt muutama sisäänrakennettu dilemma, jotka aktiivisesti ehkäisevät tuottavuuden paranemista. Yksi ongelmista on alan siiloutuminen. Ongelmia on ratkottu pistemäisin ratkaisuin yksittäisten siilojen sisällä. Toisena ongelmana ovat yleisesti käytetyt sopimusmallit, jotka ohjaavat hankkeen kilpailuttamiseen askel askeleelta kokonaisuus unohtaen.

Kumpikaan näistä ei kannusta tilaajia, suunnittelijoita ja toteuttajia aitoon vuoropuheluun. Ja isoimmat kustannuspommithan syntyvät silloin, kun yhteistyö eri osapuolten välillä takkuaa ja joudutaan korjaamaan jälkikäteen virheitä suunnitelmissa tai toteutuksessa.

Paras tieto edullisimmista materiaaleista, esivalmisteista, saatavilla olevista moduuleista, nopeimmista ja turvallisimmista asennustavoista ja detaljeista löytyy usein rakentamisen ketjun loppupäästä: urakoitsijalta ja sen työryhmiltä, aliurakoitsijoilta sekä materiaalivalmistajilta. Huonoimmassa tapauksessa tieto on käytettävissä vasta rakentamisen aikana, jolloin muutoksia suunnitelmiin ei juuri voida tehdä.

Jos suunnittelija joutuu laatimaan suunnitelmansa sokkona, kasvaa lisäksi virheiden mahdollisuus. Panostus suunnitelmien virheettömyyteen, joka tehtynä tarkoittaa rakentajalle myös helppoa toteutettavuutta, on jopa keskeisin edellytys alan tuottavuuden parantumiselle.

Toimivien ratkaisujen tunnistaminen riittävän ajoissa edellyttää ennakoivaa yhteistyötä. Mitä aikaisemmin tilaaja, suunnittelijat ja rakentaja keskustelevat keskenään tavoitteista ja parhaista ratkaisukeinoista, sitä useammin oikeat valinnat päätyvät suunnitelmiin ja sitä harvemmin suunnitelmia joudutaan tekemään uudestaan tai korjaamaan varsinaisen rakentamisen aikana.

Tilaisuutta keskusteluun ja vuorovaikutukseen ei vain kaikissa sopimusmalleissa ole. Siitä ei myöskään aina ymmärretä olla kiinnostuneita.

Tiedon täytyy virrata

Olen ollut hämmentynyt siitä, kuinka monimutkainen ja tehoton nykyinen tietomallintamisen eli BIM:in prosessi kaikkinensa on. Käytännössä jokaisen suunnittelualan suunnittelija arkkitehdista talotekniikkasuunnittelijaan piirtää omaa tietomalliaan parhaaksi katsomallaan ohjelmistolla.

Ohjelmistojen välillä ei ole välitöntä kaksisuuntaista tiedonsiirron rajapintaa, vaan suunnitelmien yhteensovittaminen tapahtuu kolmannessa ohjelmistossa tehtävillä törmäystarkasteluilla. Niiden perusteella kukin korjaa omaa malliaan, paljolti manuaalisesti. Digitaalinenkin suunnitteluprosessi on siis käytännössä jatkuvaa iteraatiota, jossa jokainen muutostarve aiheuttaa uudelleensuunnittelun tarpeen kaikissa suunnitelmissa.

Suunnitteluohjelmistojen välisen välittömän tiedonsiirron mahdollistava ratkaisu merkitsisi näkyvää tuottavuusloikkaa alalla ja vähentäisi lisäksi suunnittelun virheitä.

”Hankkeen parhaaksi” -asenne lisää tuottavuutta

Parhaat ratkaisut niin kustannusten, laadun kuin ekologisuudenkin näkökulmista sekä virheettömät suunnitelmat syntyvät tilaajan, suunnittelijoiden ja toteuttajien tiiviissä yhteistyössä, ennen työmaan käynnistämistä. Tämän olemme A-Insinöörien onnistuneissa hankkeissa todenneet, emmekä vain alliansseissa, joissa tehdään kuukausien, jopa vuosien kehitysvaihe ennen rakentamisen aloitusta.

Allianssimallin yhteistoiminnalliset käytännöt eivät ole sidoksissa urakka- tai sopimusmalliin, vaan samoja periaatteita voi soveltaa kaikenkokoisissa hankkeissa. Tiivis yhteistyö tilaajan, toteuttajien, ja suunnittelijoiden kesken hankkeen alkumetreiltä lähtien ja ”hankkeen parhaaksi” -mentaliteetti ovat auttaneet saavuttamaan tuottavuushyötyjä ja paremman kustannus- ja aikataulupidon monissa yhteistoimintaan nojaavissa hankemuodoissa. Käyttämämme yhteistoiminnallinen KVR-urakkamalli on niistä yksi esimerkki.

Yhteistoiminnalla pystytään myös vähentämään suunnitelmien muutostarvetta ja tietomallien moninkertaista iteraatiota – niin kauan kuin joudumme odottamaan teknologista ratkaisua BIM-maailmojen aitoon yhteensovittamiseen.

Kari Kauniskangas on A-Insinöörien tuore toimitusjohtaja ja kiinteistö- ja rakennusalan vaikuttaja, joka tuntee suunnittelun ja rakentamisen välisen rajapinnan. Pitkä ura rakennusliikkeen johtajana, pörssiyhtiön toimitusjohtajana ja alan hallituspaikoilla on opettanut hänet tunnistamaan huomionarvoiset seikat rakentamisen tulevaisuudesta.