Tays uudistumisohjelmaan kuuluva Etupihahanke valmistui. Taysin etupihalle nousi kolme nykyaikaista sairaalarakennusta ja pysäköintilaitos. Alueen sairaalarakennusten rakenteissa, akustisissa ratkaisuissa ja geosuunnittelussa näkyy A-Insinöörien osaaminen.
Uutiset

Tampereen yliopistollinen sairaala uudistui – Etupihalle nousi kolme uutta sairaalarakennusta

Tampereen yliopistollisen sairaalan historian mittavin rakennushanke on valmistunut. Uudistus toi Taysin etupihalle kolme nykyaikaista sairaalarakennusta ja pysäköintilaitoksen. Alueen sairaalarakennusten rakenteissa, akustisissa ratkaisuissa ja geosuunnittelussa näkyy A-Insinöörien osaaminen.

Etupihahankkeessa Taysin Keskussairaalan alueelle on rakennettu kolme kokonaan uutta sairaalatilaa ja maanalainen yli 400-paikkainen pysäköintilaitos. Taysin etupihahanke on osa sairaalan vuonna 2010 alkanutta uudistusohjelmaa.

– Nyt valmistunut sairaalakokonaisuus on mittava, yhteensä noin 90 000 bruttoneliötä. Sairaalan häiriötön toiminta rakentamisen aikana turvattiin kaikkien osapuolien saumattomalla yhteistyöllä, sanoo projektinjohtaja Harri Kivistö A-Insinööreistä.

Uutta sairaala-aluetta on suunniteltu laajalla suunnitteluryhmällä vuosien ajan. A-Insinöörien osalta hanke alkoi perustamistapa- ja pohjavesiselvityksillä sekä pohjarakenteiden suunnittelulla seitsemän vuotta sitten. A-Insinöörit vastasi lisäksi uusien sairaaloiden ja pysäköintihallin rakenne- ja akustiikkasuunnittelusta.

Etupihahankkeen rakentaminen aloitettiin neljä vuotta sitten. Sairaalauudistus nykyaikaisti osaltaan seudun kasvavan väestön terveyspalveluita.

– Etupihahanke on Tampereen seudun suurin ja merkittävin terveydenhuollon rakentamishanke sitten Taysin sairaalan valmistumisen vuonna 1962. Uudistuksessa tärkeintä on toimintojen nykyaikaistaminen ja keskittäminen lähelle toisiaan, toteaa projektinjohtaja Jarko Keivaara Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymästä.

Digitaaliset ratkaisut auttoivat uuden ja vanhan sairaalan yhdistämisessä

Sairaalan päärakennuksen eli D-rakennuksen monimuotoinen julkisivu ja korkea aula ovat edellyttäneet hyvin vaativia teräsrakenteita. Uuden ja vanhan sairaalarakennuksen liittymäpintojen suunnittelussa on hyödynnetty mallinnusta, laserkeilausta ja pistepilvidataa. Uudisrakennukset ovat rungoltaan pääosin elementtirakenteisia. Pysäköintihallin rungoksi valittiin paikallavalettu jälkijännitetty betonirakenne.

– Yksi sairaalarakennuksista on osittain kaksikerroksisen pysäköintihallin päällä. Hallista on suora liukutasoyhteys D-rakennuksen pääaulaan, Kivistö lisää.

Etupihan uusista sairaaloista ensimmäisenä otettiin käyttöön Sydänsairaala eli N-rakennus vuonna 2017. Lasten ja nuorten sairaalan ensimmäiset potilaat saapuivat syyskuussa 2019. D-rakennuksessa sijaitseva uusi pääsisäänkäynti aulatiloineen avataan yleisölle lauantaina 28.9., ja rakennuksen monipuoliset hoitotilat otetaan käyttöön tammikuussa 2020.

A-Insinööreistä Taysin uusien sairaaloiden suunnittelussa on ollut mukana kymmeniä sairaalasuunnittelun asiantuntijoita. Etupihan projektinjohtourakoinnista vastasi SRV Rakennus oy. Tays Uudistusohjelma 2020 -suunnitteluryhmään kuului A-Insinöörien lisäksi Arkkitehtitoimisto Tähti-Set oy, UKI-arkkitehdit oy, AX-LVI oy ja Granlund Tampere oy sekä Saircon oy.

A-Insinöörit on parhaillaan mukana suunnittelemassa mm. Siltasairaalaa ja Laakson sairaalaa Helsinkiin (HUS), Uusi Sydän sairaalaa Kuopioon (KYS), Tulevaisuuden sairaalaa Ouluun (OYS) sekä Lapin keskussairaalaa Rovaniemelle.

Lue lisää Taysin mittavimmasta rakennushankkeesta.

Lisätiedot:
Harri Kivistö
projektinjohtaja, A-Insinöörit
040 538 8780
harri.kivisto@ains.fi

Jarko Keivaara
Projektinjohtaja, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
050 373 2922
jarko.keivaara@pshp.fi

TILAA UUTISKIRJE