Lempäälä-talo
Uutiset

Lempäälä-talossa viihtyvät kaikki – palvelumuotoilu sujuvoittaa uuden kuntakeskuksen käyttöönottoa

Lempäälässä aukeaa tammikuussa 2021 moderni kuntakeskus, joka tuo asioinnin, työskentelyn ja vapaa-ajan vieton saman katon alle. Lempäälä-talon monien eri käyttäjäryhmien tarpeet on huomioitu aina pieniä yksityiskohtia myöten käyttäjälähtöisen suunnittelun ja palvelumuotoilun keinoin niin suunnittelu-, rakennus- kuin muuttovaiheessakin.

Tammikuun alussa avautuvaan lähes 20 000 neliömetrin Lempäälä-taloon sijoittuu kunnan pääkirjaston ja monitoimitilojen lisäksi runsaasti yrityksiä, mm. perheravintola, kuntosali, fysioterapia, terveyskioski, autopesula, Ideakeskus sekä kunnan uutta palvelukulttuuria ilmentävä palvelukäytävä.

Juna-aseman vieressä sijaitseva moderni Lempäälä-talo on kuntakeskuksen kehittämisen eli Nova Lempäälä -kehityshankkeen ensimmäisenä valmistuva vaihe. Arkkitehtuuriltaan monimuotoinen rakennus luovutetaan Lempäälän kunnalle tänään 30.10.2020.

– Lempäälä-talo on veturi kuntakeskustamme elävöittämisessä. Kuntakeskuksen kehittämishankkeen visiona on yhdistää rautatien halkaisema Lempäälän keskusta tiiviiksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Kuntakeskus tulee huokumaan elämää. Uuden keskustan alueelle luodaan omaa, ainutlaatuista identiteettiä. Saamme aiemmin hajallaan olleet palvelut saman katon alle, vahvistamme sujuvilla liikenneyhteyksillä Lempäälän asemaa Suomen kasvukäytävällä ja tarjoamme kuntalaisille palveluiden lisäksi mahdollisuuksia työntekoon ja viihtymiseen, Lempäälän kunnan hankejohtaja Lari Laakso kertoo.

Hankkeella on myös suuri työllistävä vaikutus. Pelkästään Lempäälä-talon työmaalla on työskennellyt 244 eri urakoitsijaa ja 1 117 henkilöä.

– Haluamme kestävän, mutta näyttävän kaupunkirakenteen tiukoissa kustannusraameissa. Olemme täysin aikataulussa ja kustannusraameissa, minkä on mahdollistanut toteutusmuodon eli hybridiallianssin joustavuus sekä projektin jokaisessa vaiheessa korostettu yhteistyö ja käyttäjien osallistaminen, Laakso sanoo.

Palvelumuotoilu sujuvoittaa muuttoa – pienetkin yksityiskohdat olennaisia

Lempäälä-talon toteutuksessa on nojattu vahvasti käyttäjälähtöiseen suunnitteluun ja palvelumuotoiluun, joilla on ollut iso rooli myös tilojen käyttöönotossa ja muutossa.

– Muutto ei ole vain laatikoiden pakkaamista vaan siihen liittyy valtavasti valmisteltavaa, mm. järjestelmä- ja kalustehankinnat, järjestelmien integroinnit, tilojen käyttökoulutus, aikatauluttaminen, tiedotus, jopa kalusteiden tuulettaminen. Kaikkea tätä on suunniteltu yhdessä eri käyttäjäryhmien kanssa monta kuukautta, A-Insinöörien palvelumuotoilun asiantuntija, projektipäällikkö Minna Alhonen kertoo.

A-Insinöörit on toiminut Lempäälä-talon rakennuttajakonsulttina, ja vastannut myös talon rakennesuunnittelusta sekä geo- ja akustiikkasuunnittelusta.

Rakennushankkeen alusta lähtien talon tuleville käyttäjille eli virastojen ja julkisten palvelujen henkilökunnalle on järjestetty säännöllisiä keskustelutilaisuuksia ja kerätty palautetta suunnitelmista.

– Virtuaaliset esittelykierrokset ovat luoneet pohjaa suunnittelulle aina rakennusvaiheesta muuttoon. Kunnan henkilökunnan näkemyksiä ja kokemusmaailmaa on kuunneltu tarkkaan, sillä tilat palvelevat hyvin monenlaisia tarpeita, Alhonen sanoo.

Lempäälä-talo 2020 - Marko Yliranta ja Marko Laakso

Lempäälän kunnan hankejohtaja Lari Laakso ja A-Insinöörien rakennuttamisjohtaja Marko Yli-Rantala uskovat Lempäälä-talon elävöitävän kuntakeskusta.

Kokemuksista oppia myös muille kunnille

Lempäälä-talo on mukana Turun ammattikorkeakoulun toteuttamassa MOTTI-tutkimuksessa, jossa selvitetään tilaratkaisujen toimivuutta ja niiden vaikutusta työn sujumiseen ja työhyvinvointiin. Useampien eri virastojen ja palveluntarjoajien muutto yhteisiin, kuntalaisille osin avoimiin tiloihin vaatii väistämättä myös toimintatapojen uudistamista.

– Hankkeessa on kokeiltu rohkeasti poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuntapuolella on aiemmin toimittu omilla palvelualueilla ja yksiköissä. Nyt eri toimijoiden suunnitteluryhmät, kuten toimistotyöntekijä-, asiakaspalvelu- ja kirjastotyöryhmä toimivat yhteistyössä. Olemme sulauttaneet toimintoja yhteen ja kehittäneet yhdessä uusia toimintatapoja. Näitä oppeja on tarkoitus soveltaa myös tulevissa hankkeissamme ja jakaa muillekin kunnille, Lempäälän kunnan rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-Oja kertoo.

Lempäälä-talo -hankkeessa on kuultu myös kuntalaisten mielipiteitä tilojen viihtyvyydestä ja palveluiden aukioloajoista.

– Olemme esitelleet tiloja suunnittelun aikana erilaisille sidosryhmille, kuten vammaisneuvostolle. Sekä kuntalaisten että työntekijöidemme osallistaminen on ollut ensiarvoisen tärkeää, sillä tiloista on kehitetty entistäkin parempia, Palo-Oja kiittää.

Lempäälä-talon palveluntuottajana on Pohjola Rakennus. Talon arkkitehtisuunnittelija on BST-Arkkitehdit. Rakennuttamisesta, rakennesuunnittelusta, geosuunnittelusta ja akustiikkasuunnittelusta on vastannut A-Insinöörit. Valvojana, palosuunnittelijana, elinkaarisuunnittelijana, kosteuskoordinaattorina ja Terve talo -konsulttina on toiminut Ramboll. Talotekniikan suunnittelusta on vastannut Sweco ja sähkösuunnittelusta Karawatski.

Lisätietoja:
Lari Laakso, hankejohtaja, kuntakeskuksen kehittäminen, Lempäälän kunta
puh. 040 133 7926
lari.laakso@lempaala.fi

Ulla Palo-Oja, rakennuttajapäällikkö, Lempäälän kunta
puh. 050 383 9764
ulla.palo-oja@lempaala.fi

Marko Yli-Rantala, projektinjohtaja, rakennuttamisjohtaja, A-Insinöörit
puh. 040 674 0886
marko.yli-rantala@ains.fi

Minna Alhonen, projektipäällikkö, käyttäjälähtöinen suunnittelu ja palvelumuotoilu, A-Insinöörit
puh. 040 528 5234
minna.alhonen@ains.fi

 

"Uuden keskustan alueelle luodaan omaa, ainutlaatuista identiteettiä."

Lari Laakso
hankejohtaja
Lempäälän kunta

 

TILAA UUTISKIRJE