Infra-alan monet osaajat -kilpailu käydään 15.5.2019 Jyväskylän paviljongissa, kun kaupunkiympäristöjen suunnittelijat kohtaavat toisensa hackatonissa.
Uutiset

Kaupunkiympäristöjen suunnittelijat ja rakentajat nähdään tositoimissa Jyväskylässä

Infra-alan osaajat kohtaavat alan ensimmäisessä hackathonissa Jyväskylässä 15.5.2019. Eri alojen asiantuntijat ratkovat yleisön edessä todellisia kaupunkisuunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon haasteita Yhdyskuntatekniikka 2019 -tapahtuman yhteydessä.

Kaupungeilla ja kaupunkilaisilla on paljon odotuksia hyvän elinympäristön suhteen. Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän, viihtyisän elinympäristön tavoittelu haastaa myös suunnittelijoita. Infra-alan monet osaajat -kilpailun tarkoituksena on esitellä eri suunnittelualoja ja niiden välistä yhteistyötä.

– Tie- ja infra-alan vahvuus on sen monipuolisuus, joka näkyy kilpailun tehtävissä ja joukkueissa. Toivomme että saamme nuoret innostumaan ja hakeutumaan alan koulutukseen. Tulevaisuuden teiden ja elinympäristön rakentajia tarvitaan, Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen sanoo.

Tieyhdistyksen joukkuetta luotsaa kilpailussa A-Insinöörien erikoissuunnittelija Piritta Laitakari.

– Infraratkaisujen taustalla on aina tiimi, jossa on paljon erilaista osaamista ja älykkyyttä. Esimerkiksi katujen suunnitteluun tarvitaan kaavoittajien ja katusuunnittelijoiden lisäksi vesihuollon, geotekniikan, liikenteen ohjauksen ja valaistuksen asiantuntijoita – usein myös silta- ja taitorakennesuunnittelijaa, liikennesuunnittelijaa, liikennevalosuunnittelijaa ja viherympäristösuunnittelijaa, liikennesuunnitteluun erikoistunut Piritta Laitakari kuvaa.

Kilpailu käydään Tieyhdistyksen, Infra ry:n, Suomen kuntatekniikan yhdistyksen, Suomen kiertovoiman ja Vesilaitosyhdistyksen kokoamien joukkueiden välillä. Tieyhdistyksen joukkueeseen kuuluu Laitakarin lisäksi työpäällikkö Annukka Hakala Destia Oy:stä, valaistussuunnittelija Anssi Rämä LiCon-AT Oy:stä sekä maankäytön suunnittelija Jaana Virtanen A-Insinööreistä.

Median edustajat ja yleisö ovat tervetulleita seuraamaan kilpailua ja haastattelemaan asiantuntijoita ja kannustamaan joukkueita.

Lisätietoja:
Piritta Laitakari, erikoissuunnittelija, A-Insinöörit
puh. 040 669 3656
piritta.laitakari@ains.fi

Nina Raitanen, toimitusjohtaja, Suomen Tieyhdistys
puh. 040 744 2996
nina.raitanen@tieyhdistys.fi

http://www.yhdyskuntatekniikka.fi/

Infra-alan monet osaajat -kilpailu 15.5. Jyväskylän paviljongissa

Viisi ammattilaisista koottua joukkuetta hakee päivän aikana uudenlaisia ideoita kolmeen Jyväskylän kaupungin määrittämään kohteeseen:

• Liikunta, infra ja ilmastonmuutos, case Harju
• Infralla ilkivaltaa vastaan, case Sepänaukio
• Tapahtumat ja niiden vaatimukset infralle, case Lutakon aukio ja satama

Kilpailualue on Jyväskylän paviljongin D-hallissa. Joukkueiden toimintaa voi seurata ja kannustaa kilpailun esittelystä klo 9.10 sen päättymiseen klo 16 asti.
Kilpailun tuomareina toimii Jyväskylän kaupungin edustajia. Voittajat julkistetaan näyttelyn avajaisten yhteydessä keskiviikkoiltana.

TILAA UUTISKIRJE