Helsingin yliopisto_paarakennus_2012-20_KuvaVeikkoSomerpuro_1920X1080
Uutiset

Helsingin yliopiston päärakennuksen akustiikka paranee huomaamattomilla ratkaisuilla

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksessa parannetaan opetus- ja työtilojen akustiikkaa sekä lattioiden ääneneristystä. Muutostöissä vaalitaan alkuperäisiä suunnitelmia ja arkkitehtuuria. A-Insinöörit toimii peruskorjaushankkeessa akustiikkasuunnittelijana.

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus on parhaillaan käynnissä. Sen aikana peruskorjataan 1832 valmistunut Senaatintorin puoleinen, Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus, sekä 1937 valmistunut Fabianinkadun puolella sijaitseva J. S. Sirénin suunnittelema laajennusosa.

Päärakennuksessa sijaitsevat yliopiston rehtorin ja kanslerin virkahuoneet, opetussaleja sekä esimerkiksi yliopiston pääjuhlasali. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus on tarkoin suojeltu asemakaavassa. Tämän vuoksi akustisten ratkaisujen pitää olla rakennuksen arkkitehtuuriin ja tyyliin sopivia. Rakennuksen akustiikalle on myös asetettu uudenlaisia tavoitteita.

− Perinteisten luentojen lisäksi opetustilojen täytyy tukea ryhmätyöskentelyä ja moderneja opetusmenetelmiä AV-järjestelmineen ja striimauksineen. Myös aulatiloja täytyy voida käyttää opiskeluun ja tapahtumiin, arkkitehti Timo Jeskanen Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:stä kertoo.

Hgin_ylioisto_ulko_LindaTammisto_HelisinYliopistonMediapankki

Peruskorjauksessa uudistetaan Helsingin yliopiston päärakennuksen talotekniikkaa, parannetaan esteettömyyttä sekä modernisoidaan opetustiloja. 

Yliopiston rakennuksissa on myös tiloja, joiden alkuperäiset ääniolosuhteet säilyvät.

− Hyvä esimerkki on vestibyyli eli sisääntuloaula, jonka äänimaisema säilyy nykyisellään suojelullisista syistä. Vestibyylin kaiuntainen äänimaisema on ainutlaatuinen. Jälkikaiunta-aika on pisin mittaamani eli kuusi ja puoli sekuntia, kertoo projektipäällikkö, akustiikkasuunnittelija Joose Takala A-Insinööreistä.

Huomaamaton ruiskumateriaali parantaa puheen selkeyttä vanhan puolen opetustiloissa

Peruskorjauksessa on keskitytty parantamaan aiemmin kaiuntaisten opetus- ja työtilojen huoneakustiikkaa. Tilojen alkuperäisen ilmeen säilyttämiseksi akustiikkasuunnittelussa on haettu tavanomaisempien ratkaisujen, kuten verhoilun tai akustiikkalevyjen, sijasta huomaamattomia ratkaisuja. Esimerkiksi opetussalien kaiuntaa on vaimennettu ruiskuttamalla vaimennusmateriaalia tilojen kattoihin, jolloin muutos on mahdollisimman maltillinen.

− Luentosalien akustiikan suunnittelussa on otettu huomioon myös takapenkissä istuvat kuulijat. Kuuluvuutta takariviin on parannettu suunnittelemalla kattoon tilan keskelle ääntä heijastava pinta, jolloin katosta saadaan hyödyllinen heijastus takariviin ja kuuluvuus paranee, Joose Takala kertoo.

Kymmeniä korjausvaihtoehtoja välipohjille

Lattiarakenteiden ääneneristyksen suunnittelu vaati huolellisia tutkimuksia sekä tarkkoja laskentamalleja. Kymmenistä välipohjien korjaamiseen esitetyistä vaihtoehdoista tunnistettiin optimaalisimmat ääneneristysmittausten ja laskelmien perusteella.

− Yliopiston päärakennuksen välipohjat ovat olleet pääosin kaksoislaattarakenteisia. Korjauksessa alempi laatta puretaan ja rakenteet muuttuvat pääosin ylälaattapalkistoiksi. Äänen eristyksen kannalta muutos on iso, eikä sen laskenta ollut mahdollista valmiilla laskentamalleilla tai ohjelmistoilla. Laskentatiimimme kehitti tarkan analyyttisen mallin, jolla varmistettiin, että lattioiden ääneneristävyys on tämänhetkisten vaatimusten mukainen, Joose Takala sanoo.

Peruskorjauksessa uudistetaan Helsingin yliopiston päärakennuksen talotekniikkaa, parannetaan esteettömyyttä sekä modernisoidaan opetustiloja.

Peruskorjaus toteutetaan allianssimallilla, jossa ovat tilaajana Helsingin yliopiston rahastot, urakoitsijana YIT ja arkkitehtisuunnittelijana Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit. A-Insinöörit suunnittelee akustiikan arkkitehtisuunnittelijan kumppanina. Museoviraston edustajat ovat olleet mukana peruskorjauksessa hankesuunnittelusta lähtien.

Helsingin yliopiston päärakennuksen ensimmäinen, kaksi vuotta kestävä korjausvaihe alkoi kesällä 2019. Päärakennuksen iso juhlasali valmistuu toukokuussa ja opetustilat otetaan käyttöön syyslukukauden alussa 2021.

Lisätietoja:
Joose Takala, projektipäällikkö, A-Insinöörit
Puh. 040 664 5757
joose.takala@ains.fi 

Timo Jeskanen, toimitusjohtaja, Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit
Puh. 040 564 6575
timo.jeskanen@jrt-ark.com 

Jaana Ihalainen, kiinteistöjohtaja, Helsingin yliopisto
Puh. 050 5709 580
jaana.ihalainen@helsinki.fi

Kuvat: Veikko Somerpuro ja Linda Tammisto, Helsingin yliopiston kuvapankki 

 

"Laskentatiimimme kehitti tarkan analyyttisen mallin, jolla varmistettiin, että lattioiden ääneneristävyys vastaa tämän päivän vaatimuksia."

Joose Takala
projektipäällikkö, akustiikkasuunnittelija
A-Insinöörit

 

TILAA UUTISKIRJE