Maanalainen-rakentaminen-A-Insinöörit-Ilona-Häkkinen-Timo-Saanio
Uutiset

A-Insinöörit houkuttelee tekniikan alan työnantajana 

A-Insinöörit kiinnostaa tekniikan alan ammattilaisia työpaikkana, ilmenee Universumin tutkimuksesta, jossa lähes 10 000 työelämässä olevaa suomalaista arvioi yritysten houkuttelevuutta.

A-Insinöörit varmisti jälleen hyvän sijoituksen lokakuun lopussa julkaistussa Universumin ammattilaistutkimuksessa. Suunnittelu- ja konsulttialan työpaikoista A-Insinöörit oli kolmanneksi vetovoimaisin, koko rakennusalalla neljänneksi houkuttelevin. Teknisen alan työnantajien koko joukossa A-Insinöörit oli sijalla 20.

Vuosittain toteutettava tutkimus kartoittaa suomalaisten työssä käyvien ammattilaisten näkemyksiä työnantajista ja työelämästä. 

Kärkisijoja Universumin ammattilaistutkimuksessa pitivät taas suuret yritykset. Teknisen alan työnantajista eniten houkuttelivat tänä vuonna Kone, Puolustusvoimat ja Valmet. Rakennusalan yrityksistä kiinnostavimpia olivat A-Insinöörien rinnalla Ramboll, Sweco ja YIT.

Tutkimuksessa näkyy, että halu vaihtaa työpaikkaa on monilla nyt entistä vahvempi. Hyvältä työnantajalta odotetaan tukea työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen. Myös työkulttuurin merkitys painottui kyselyyn vastanneiden suomalaisten odotuksissa. 

– Yhdessä tekeminen ja ihmiskeskeinen johtamiskulttuuri ovat A-Insinöörien ydintä. Universumin tutkimus osoittaa, että olemme onnistuneet välittämään A-asennetta myös talon ulkopuolelle. Aiomme jatkossakin vaalia meille tärkeitä asioita, kuten asiantuntijoiden osaamisen kasvua ja merkityksellisten työtehtävien tarjoamista. Yrityksenä voimme kasvaa vain, kun luomme ihmisille edellytykset innostua työssään, henkilöstöjohtaja Elina Haapasaari sanoo.

Universum ammattilaiset 2022Universum-tutkimukseen vastasi marraskuun 2021 ja elokuun 2022 välillä yhteensä 9 385 eri aloilla työskentelevää suomalaista.

A-Insinöörit on tekniikan alalla kiinnostava työnantaja myös alan opiskelijoille. Aiemmassa, keväällä 2022 julkaistussa Universumin opiskelijatutkimuksessa A-Insinöörit oli Suomen tekniikan alan työnantajista viidenneksi ihanteellisin. 

Opiskelijatutkimukseen osallistui yli 14 000 opiskelijaa Suomessa. Lue lisää: A-Insinöörit suunnittelu- ja konsulttialan houkuttelevin työnantaja tekniikan alan opiskelijoille

Lisätietoja:
Elina Haapasaari, henkilöstöjohtaja, A-Insinöörit
puh. 050 367 7188
elina.haapasaari@ains.fi

"Yrityksenä voimme kasvaa vain, kun luomme ihmisille edellytykset innostua työssään."

Elina Haapasaari
henkilöstöjohtaja
A-Insinöörit

TILAA UUTISKIRJE