Kaavoitukseen liittyvät meluohjearvot pitää uudistaa

Rakentamista koskevia säädöksiä on uudistettu viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana kaikilla suunnittelualoilla – joillakin useita kertoja. Yksi merkittävä poikkeus tästä on: asemakaavojen kautta rakentamiseen ratkaisevasti vaikuttavat melutason ohjearvot. Niitä koskeva valtioneuvoston päätös on annettu vuonna 1992.

Melun ohjearvoja pidetään lähtökohtana, kun arvioidaan, milloin esimerkiksi kaupunkiympäristössä aiheutuu meluhaittaa. Ohjearvojen perusteella kaavamääräyksissä asetetaan vaatimuksia rakentamiselle: rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyydelle, pihojen meluntorjunnalle ja parvekelasitusten ääneneristävyydelle.

Moni asia on muuttunut 27 vuodessa. Esimerkiksi aiemmin uudisrakentamisessa yleisesti käytetyt korvausilmaventtiilit ovat jääneet pois, mikä on merkittävästi parantanut uusien rakennusten ulkovaipan ääneneristystä.

Nykykodeissa tuuletetaan vain poikkeustapauksissa

Rakentamista ohjaa melutason ohjearvopäätöksen lisäksi sen perustelumuistio, jossa mm. todetaan: ”Jos asuintalon kadunpuoleisella julkisivun ulkopuolella ei voida varmistaa melutason olevan alle 55 desibeliä, tulee näissä tapauksissa huoneistokohtaisin järjestelyin varata huoneiston tuuletusmahdollisuus talon hiljaisemmalta puolelta.”

Käytännössä 55 desibelin melutaso ylittyy aina vähänkin vilkkaampien liikenneväylien varsilla, pienissäkin taajamissa. Pientenkin asuntojen pitäisi siis avautua kahteen suuntaan, mikä useinkaan ei ole mahdollista ainakaan niin, että asuntopohjista tulisi toimivia.

Mutta mitä on tarkoittanut tuuletus vuonna 1992? Tuolloin koneellinen ilmanvaihto ei ollut vielä yleinen asuinrakentamisessa. Nykyisin asuntojen ilmanvaihto ei edes saa perustua ikkunan avaamiseen. Tuulettaminen tulee kysymykseen lähinnä poikkeustilanteissa, vaikkapa ruuan palaessa pohjaan. Tällaisesta lyhytaikaisesta ja poikkeuksellisesta tilanteesta ei voi syntyä terveyshaittaa, vaikka melutaso sisällä hetkellisesti nouseekin.

Suomessa talojen ääneneristys on erittäin hyvä

Melua koskevat säädökset perustuvat pitkälti kansainvälisiin tutkimustuloksiin. Nykyisten ohjearvojen taustalla ovat 1980- ja 1990-luvulla tehdyt WHO:n tutkimukset. Kansainväliset melututkimukset taas perustuvat usein olosuhteisiin, joita meillä ei edes ole.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hiljattain tekemässä tutkimuksessa todettiin, että melulle altistuu Suomessa vähemmän ihmisiä kuin EU-meluselvitysten tilastointitapa osoittaa. Tämä johtuu siitä, että rakennusten ääneneristys on meillä hyvä jo lämmöneristysvaatimusten vuoksi.

Uusissa rakennuksissa melusta ei tarvitse olla huolissaan ainakaan sisätiloissa. Ulkoseinärakenteet ja ikkunat eristävät lämmön lisäksi ääntä erittäin hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Terveyshaitan ja viihtyisyyden kannalta oleellista on se, paljonko melua siirtyy sisään, ei niinkään se, millainen melutaso julkisivun ulkopinnalla on.

Melun haittoja pitää arvioida suomalaisessa ympäristössä

Rakentamista koskevia säädöksiä on uudistettu tekniikan ja yhteiskunnan kehittyessä. Esimerkiksi energiansäästötavoitteiden merkitys on nykyään aivan erilainen kuin 30 vuotta sitten. Melun osalta ratkaisuja joudutaan tekemään vuoden 1992 tekniikkaan ja olosuhteisiin perustuvan säädöksen perusteella.

Pidän tärkeänä, että kodit suojataan melulta. Olen itsekin asuntoa valitessani ottanut huomioon etäisyyden vilkkaisiin liikenneväyliin ja rautatiehen. Epätarkoituksenmukaisten ja usein kalliiksi tulevien ratkaisujen tekeminen vanhentuneiden säädösten takia ei kuitenkaan ole kenenkään kannalta järkevää.

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista pitää uudistaa. Uudistustyön yhteydessä on tärkeää myös arvioida melua ja sen haittoja nimenomaan Suomen olosuhteissa ja ottaa huomioon suomalaisen rakennuskannan ja rakennetun ympäristön akustisesti korkea laatutaso.

Kirjoittaja on A-Insinöörien akustiikkasuunnittelun yksikönjohtaja, joka on tutkinut yli 20 vuotta erilaisten tilojen, rakenteiden ja esimerkiksi puurakennusten akustiikkaa.